15. tammikuuta 2017

Jonsukat ja lankadominassi

Facebookin Voihan villasukka -ryhmässä törmäsin aika hauskoihin villasukkiin, Jonsukkiin. Mallin on kehitellyt Villasukkarakkautta-blogin Jonna Nordström. Jonna ei ole kirjoittanut sukille mitään ohjetta, mutta kuvia löytyy ainakin facebookista vaikka kuinka paljon ja niistä voi jokainen ottaa mallia ja tehdä omat sukat. Käytin sukkiin Novitan 7 veljestä ja puikkoina oli Knit pro cubics, varressa 3,0 mm ja kantapäästä eteenpäin 3,5 mm.



Nämä Jonsukat olivat ensimmäiset oikein kunnon kirjoneulesukat, jos edellisten päivitysten pääkalloja ja kissoja ei lasketa. Koska kirjoneulonta oli aika uusi tuttavuus, en uskonut omiin taitoihin enkä mielikuvitukseen sen vertaa, että olisin vain alkanut neulomaan ja kehitellyt kuviot sitä mukaa, kun neulon. Siksi ja hieman tulevaisuuttakin ajatellen tein kaavion, jonka mukaan neuloin.

Aloitin sukat luomalla 60 silmukkaa. Valepalmikkoa varten silmukkamäärän pitää olla 5:llä jaollinen.

Valepalmikko:
1.krs: 3 oikein, 2 nurin
2. krs: Nosta 1 oikein neulomatta, 2 oikein, vedä neulomatta jäänyt silmukka oikeinneulottujen yli, 2 nurin.
3.krs:1 oikein, 1 langankierto, 1 oikein ja 2 nurin.
4.krs: 3 oikein, 2 nurin

Valepalmikon jälkeen rivillä 2 lisäsin 1 silmukan/puikko =16s/puikko = 64 silmukkaa.

Rivillä 39 kavensin 1 silmukan/puikko = 15 silmukkaa/puikko = 60 silmukkaa.




Ennen valepalmikkoa, rivillä 43, kavensin ensimmäiseltä puikolta 2 silmukkaa, muilta kolmelta yhden/puikko = 55 silmukkaa.

Kun valepalmikkoa oli riittävästi, viimeisen ylivetorivin (krs 2) jälkeen lisäsin langankiertoja vain sen verran, että joka puikolla oli 12 silmukkaa.

Vaihdoin työhön isommat puikot ja aloitin kantalapun. Lopun sukan neuloin normaaliin tapaan, raidat on neulottu 2 krs/väri.

LANKADOMINANSSI

Näitä neuloessa otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja opettelin facebookissakin paljon puhuttaneen lankadominanssin. Asian ymmärtäminen helpottui kovasti, kun unohdin sanat "dominanssi" ja "dominoiva" hetkeksi ja ajattelin lankoja vain päävärinä ja kuviovärinä.

Sillä, miten lankoja pitää kädessä, on väliä, eikä siihen ole yhtä oikeaa tapaa, vaan jokaisen täytyy kokeilla, mikä itselle sopii parhaiten. Omaan neulomistyyliin näyttää sopivan parhaiten, että pidän päävärin etusormella vasemmalla (kuvassa pinkki) ja kuviovärin (kuvassa sininen) oikealla. Pääväri kulkee pelkän etusormen päältä, kuvioväri sekä etu- että keskisormen yli.



Pääväri eli pinkki neulotaan ihan tavalliseen tapaan, tärkeää on, että se kulkee sinisen päältä.



Kuvioväri taas neulotaan lankojen järjestyksestä tai niiden käsissäpitelemistyylistä riippumatta aina päävärin alta eli tällä tavalla lankoja pidellessä puikko viedään ensin pinkin langan alle ja sininen koukataan/kaivetaan mukaan pinkin alta.



Facebookissa käydyn keskustelun mukaan tällä tavalla lankoja kädessä pitäessä olisi helpompaa, jos langat olisivat toisinpäin eli pinkki pääväri olisi oikealla ja sininen kuvioväri vasemmalla. Silloin pinkin voisi ottaa mukaan päältä ja sinisen neuloa normaaliin tapaan eli sitä ei tarvitsisi kaivella päävärin alta. Kokeilin myös sitä, mutta kun pidän lankoja käsissäni, jostain syystä vasemmanpuoleinen lanka on tiukemmalla ja oikeanpuoleinen aavistuksen verran löysemmällä. Valmiissa neuleessa kuviot tuntuivat erottuvan paremmin, kun kuvioväri oli neulottu hieman löysemmällä käsialalla kuin että kuviolanka olisi ollut pääväriä kireämmällä. Sen takia kaivelen kuviovärin päävärin alta, eikä se niin vaikeaa lopulta ole, kun siihen tottuu.

Lopputulos on täynnä virheitä, varsinkaan kerrostenvaihtumiskohta on aika ruma, mutta eiköhän se tästä, pikkuhiljaa. Ihan riittävän hyvät niistä tuli. :)




15 kommenttia:

  1. Hyvä postaus,kiitos. Ja ihanat sukat!😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa, jos tästä on apua ja iloa muillekin! :)

      Poista
  2. Minkä kokosiin jalkoihin nää on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi myöhäinen vastaus, mutta koko on 39. :)

      Poista
  3. Hei, laskinko jotenkin väärin kun kaaviossasi on 18 silmukkaa ja ohjeessa 16s per puikko. Kiitos selvennyksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä on nyt hetki, kun oon noita neulonut, mutta luultavasti oon lisänny pari silmukkaa rivillä 19 ja kaventanut ne sydänkuvion jälkeen pois... ja unohtanut siitä ohjeeseen kirjoittaa. Toivottavasti sait kuitenkin sukat neulottua! :)

      Poista
  4. Ohjeen noihin sukkiin Jonna on kyllä kirjoittanut ja sen saa facebookin jonsukka ryhmästä. Ei ole tarkoittanut ohjetta muuten jaettavaksi.

    VastaaPoista
  5. Jonna pyysi ilmiantamaan sinut. Jonnan suunnittelemia ohjeita EI saa jakaa, JonSukat ohjeet ovat saatavilla Facebook ryhmässä Villasukkarakkautta-ohjeet Jonsukkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista!

      En ole ajan puutteen vuoksi pariin vuoteen päivittänyt blogiani enkä seurannut keskusteluja Jonnan ryhmässä, joten blogitekstistäni käydyt keskustelut ovat jääneet kokonaan huomaamatta. Olen jutellut asiasta nyt Jonnan kanssa ja hänen luvallaan teksti saa olla blogissa, koska olin ehtinyt kirjoittaa ohjeen juuri ennen kuin Jonna oli tehnyt ohjeet ja kieltänyt niiden jakamisen. Tarkoitukseni ei missään nimessä ollut omia Jonnan ideaa, ja siksi tekstin alussa on selvästi sanottu, kuka sukkamallin takana on. Toivottavasti asia ei aiheuta tämän enempää hämminkiä. :)

      Mukavia neulomishetkiä toivottaen, Petra

      Poista
  6. Kiitos Petra selkeästä lankadominanssi ohjeesta, nyt minäkin ymmärsin, ☺��

    VastaaPoista